sunnuntaina, heinäkuuta 09, 2006

Baby-purjehdusta

Purjehdimme pitkästä aikaa vauvan kanssa. Menomatkan Väiski ihmetteli veneen ihmeellistä äänimaailmaa, laineiden liplatusta ja purjeiden noston aiheuttamaa kirskuntaa. Laineiden laulu nukutti pojan uneen. Ankkuroimme tyyneen paikkaan, laitoimme kaakaot ja söimme eväitä leppoisissa tunnelmissa.

Paluumatkaa säesti Väiskin iltakonsertti. Rantautuessa tapasimme perheen, jolla oli juuri samanikäinen vauva. Kyseinen perhe oli myöskin nauttinut tulomatkasta pienimuotoisen itkun säestyksellä. Onneksi kuitenkin purjehduksemme meni pääosin hyvin, joten uskallamme lähteä pian uudelleen. Helteillä vene on huojentavan viileä paikka.

Tuulet olivat juuri sopivat. Menomatkalla riitti fokka, tulomatkaa siivitti isopurje.

Tässä myös pieni videonpätkä, ei kylläkään juuri tältä kerralta, vaan edelliseltä.